eli VI LUKU Marti Soosaarin e-kirjasta "Uusi alku"
Olen melko varma, etten olisi ainakaan yhdeksänteen luokkaan asti päässyt useimpina päivinä kouluun, ellei se olisi ollut pakollista. Mare Toomperen historian tunnit olisivat olleet mieluisa poikkeus. Siitä, etten nykyään ole aivan puupää, saan kiittää Viron SNT:n opetusministeriötä ja Elsa Gretškinaa: oppivelvollisuus koski lapsia myös 80-luvulla.
Aikaa on kulunut, mutta lopulta olen ymmärtänyt, että koulunkäynnistä oli sittenkin minulle hyötyä eivätkä Tarton Miina Härma Gümnaasiumin opettajat saaneet palkkaa kiduttaakseen minua. Nyt olen jo antanut heille anteeksi sen, että jouduin vastoin tahtoani osallistumaan heidän tunneilleen.
”Jos et jaksa tehdä kaikkea, tee edes puolet” — aina välillä tulee tilanteita, joissa tuntuu, että päivän ohjelmaa on aivan liikaa tai harjoitus vaikuttaa liian suurelta urakalta. Silloin tuntuu helpommalta pitää kokonaan vapaapäivä. Olenkin löytänyt itselleni toimivan keinon: jos en jaksa tai viitsi heittää kiekkoja 2 tuntia, teen edes vähän. Joskus tunnin, joskus vähemmän. Näin treeni ei jää väliin, mutta välillä voi myös ottaa hieman kevyemmin.
Albert Tamm
Viron paras frisbeegolfaaja
Miten saisimme harjoitteluun samanlaisen kohtuullisen velvoitteen tulla paikalle—sellaisen, josta voimme myöhemmin olla vain kiitollisia sekä itsellemme että meitä painostaneille ihmisille?
Epäilemättä paras keino on liittyä johonkin harjoitusryhmään. Kaikkein parasta olisi, jos kyseessä olisi joukkuelaji, mutta myös esimerkiksi tanssi toimii hyvin. Näissä lajeissa yhdenkin käden tai jalan puuttumisen huomaa selvästi, ja jos olet poissa, harjoitusryhmän Messenger-keskusteluun on luultavasti ilmestynyt julkinen nuhtelu viimeistään Aktuaalne Kaameran iltalähetykseen mennessä.
Tällainen nuhtelu pitää varmasti paljon paremmin kurissa kuin se, että joutuu vain maksamaan harjoituskerran tai 10 €:n sakon ryhmän kassaan. Kun sakon on maksanut, poissaolo alkaa tuntua hyväksyttävältä, koska siitä on kerran maksanut. Sakottamisen sijaan ehdotankin harjoitusryhmille, että ilman pätevää syytä poissa olevat pannaan julkiseen häpeäpaaluun. Tämä on tietenkin tehtävä maltillisesti ja äärimmäisen varovasti, sillä liiallinen paine voi johtaa epätoivottuun lopputulokseen eli siihen, että häpeäpaaluun joutunut lähtee ryhmästä. Valitettavasti ketään ei ole lailla velvoitettu käymään harjoituksissa (vaikka ehkä hallituksen kannattaisi harkita sitä?). Poissaolijoita on siis syytä ojentaa hienotunteisesti mutta johdonmukaisesti.
Jos pallopelit tai tanssi eivät ole sinun juttusi, myös kestävyysurheilijoille tarkoitettuja harrastajaryhmiä syntyy vauhdilla lisää. Juoksijoita kokoavat seurat, kuten Jooksupartner, Head Inimesed, Sparta ja Elujooks. Maastohiihtäjille Tartossa toimii Suusahullud. Kotiseudullasi on varmasti jokin harrastepyöräilijöiden porukka, joka lähtee ryhmänä muutamaksi tunniksi ”kaupungin ulkopuolelle”.
Ai et tunne tällaisia ryhmiä? Ihanko totta? Siinä tapauksessa kukaan ei estä sinua pyytämästä ystäviäsi mukaan. Näin syntyvät samalla sekä harjoitusryhmä että tarvittava sosiaalinen paine. Julkaise Facebookissa päivitys, jossa kerrot lähteväsi illalla juoksemaan ja kutsut kaikki halukkaat mukaan.
Tämä oli kuudes luku Marti Soosaarin e-kirjasta "Uusi alku". Jos haluat ladata koko kirjan, voit tehdä sen TÄSTÄ. Aiemmat kirjoitukset voit lukea blogistamme.
