Koska kuntosalit ja liikuntakeskukset ovat taas pidempään suljettuina, kotona tehtävistä virtuaalitreeneistä on tullut monille yhä tavallisempi ja kätevämpi tapa liikkua. Yksi Viron (ja myös FitQ:n) suosituimmista valmentajista – Katrena Tenno – antoi Raadio Elmarille haastattelun, jossa hän puhui virtuaalitreeneistä ja liikkumisesta.
Ne, joille treenaamisesta on jo muodostunut vahva tapa, tuskin istuvat kotona sohvalla odottamassa liikuntakeskusten avautumista. Toisin on niiden laita, jotka ovat jo pitkään ajatelleet aloittavansa treenaamisen huomenna – ja näin lykänneet sitä jatkuvasti.
Jos treenaamisen aloittamiseen on vaikea löytää motivaatiota, Katrena Tenno sanoo: ”Minä ajattelen niin, että motivaation täytyy ensin lähteä ihmisestä itsestään! Ensin on löydettävä oikea paikka ja hetki, jolloin sanoo itselleen, että nyt aloitan treenaamisen.”
Jos jo aloittaminen tuntuu hankalalta, Katrena suosittelee: ”Kannattaa etsiä jokin selkeä suunnitelma. Virossakin on nykyään paljon virtuaalisia treenialustoja, joilla voi harjoitella.” Katrena ohjaa treenejä eri alustoilla, ja hänen FitQ-treeninsä kuuluvat alustan suosituimpiin. Tutustu hänen FitQ-kanavaansa TÄÄLTÄ.
Miten sitten päästä yhtä treeniä pidemmälle ja luoda itselleen myönteinen treenirutiini? Katrena sanoo: ”Ehkä tilanne ei sittenkään ole niin huono, ja kenties maailma tarvitsikin muutosta. Jos ajatellaan vaikka Viroa, täällä on paikkoja, joissa ei ole lainkaan kuntosaleja. Siinä mielessä virtuaalitreenien maailma on uusi todellisuus. On todella mukavaa tehdä treeni kotona, käydä suihkussa ja olla 5 minuutin kuluttua taas omalla kotisohvalla – sehän on kätevää.”
Mitä välineitä kotona treenaamiseen sitten voisi käyttää? Katrenan mielestä tärkein väline voisi olla jumppamatto tai sen puuttuessa vaikka pyyhe. Jos käsipainoja ei ole saatavilla, reppuun voi laittaa vesipulloja painoksi, ja sen avulla voi tehdä jo hyvin monenlaisia liikkeitä. Käsipainoja voi ostaa monenpainoisina, ja vastuskuminauhoilla voi tehdä suuren määrän erilaisia liikkeitä. Myös tuoleista ja sohvista on paljon apua.
Katrena kertoi myös, että erilaisia treenejä on todella paljon. Ensimmäistä vastaan tulevaa treeniä ei siis kannata väkisin tehdä, jos siitä ei pidä. Tarjolla on kardio-, voima- ja monia muita treenejä, joten vaihtoehtoihin kannattaa tutustua ja valita jotain, mistä oikeasti pitää.
Haastattelussa Katrenalta kysyttiin myös, kuinka usein ihmisten olisi hyvä pyrkiä treenaamaan. ”Kaikki riippuu kuntotasostasi. Niiden, jotka ovat tottuneet harjoittelemaan kuntosalilla raskailla painoilla, on tällä hetkellä kaksi kertaa vaikeampaa ylläpitää kuntoaan. Jos taas olet tavallinen kuntoilija ja sinulla on runsaasti vapaa-aikaa, voisit liikkua esimerkiksi neljä kertaa viikossa... ja miksipä et useamminkin! On muistettava, että kotitoimistoissa työskentelevät ovat tällä hetkellä vain puolet niin aktiivisia kuin tavallisesti. Jos treenaamiseen ei riitä näin paljon aikaa, suosittelen kiinnittämään huomiota myös ruokavalioosi”, valmentaja Katrena Tenno totesi.
Tämän julkaisun tiedot ja lainaukset perustuvat Raadio Elmarin artikkeliin ja haastatteluun. Lue Elmarin artikkeli ja kuuntele haastattelu TÄÄLTÄ
